Kesä, lämpö ja turvonneet jalat

Kesän tullessa haluamme riisua sukkamme, pukeutua shortseihin ja nauttia lämmöstä. Meille pohjoisen asukkaille tämä on ehkä vieläkin tärkeämpää kuin monille muille. Mikäpä tuntuisi mukavammalta kuin tuulettaa vähän jalkojaan ja saada pikkasen väriä kalpeaan ihoon.

Osalle meistä lämpö tuo mukanaan jalkojen turvotusta, etenkin nilkoissa. Kun nestettä kerääntyy jalkoihin, niin iho ja kudokset venyvät ja iho alkaa kiiltämään ja tulee herkäksi.

Miksi jalat turpoavat?

Lämpimässä verenkierto iholle vilkastuu, jotta keho saisi viilennystä. Jos ne laskimot, joiden tehtävänä on kuljettaa veri takaisin sydämeen, eivät kykene huolehtimaan lisääntyneestä verimäärästä, niin seurauksena on jalkojen turpoaminen. Tavallisin syy tähän on, että laskimoiden läpät eivät toimi normaalisti.
Jalkojen turvotukseen on olemassa monia syitä, mutta turvotus on merkki siitä, että kehoon kerääntyy normaalia enemmän nestettä.

Turvotusta aiheuttavat tekijät:

• Pitkäaikainen seisominen tai istuminen aiheuttavat nesteen kerääntymistä jalkoihin
• Laskimoläppien vajaatoiminta, joka aiheuttaa verenkierron hidastumista, jolloin laskimopaine kasvaa aiheuttaen nesteen kertymistä jalkoihin.
• Keuhkojen vajaatoiminta seurauksena erilaisista sairauksista ja keuhkotoiminnan häiriöistä
• Sydämen vajaatoiminta, jolloin sydän ei kykene pumppaamaan verta kyllin voimakkaasti aiheuttaen täten nesteen kertymistä alaraajoihin.
• Raskaus voi aiheuttaa jalkojen turvotusta sikiön painaessa lantion alueen isoja laskimoita vaikeuttaen täten verenkiertoa.
• Ravinnon niukkuus ja munuais- ja maksasairaudet voivat myös aiheuttaa turvotusta. Proteiinit huolehtivat, että suolat ja neste pysyvät laskimoissa, mutta jos proteiinipitoisuus (albumiini) laskee, niin jaloilla on taipumusta turvota.

Suolamäärää voi olla hyvä vähentää lämpiminä kesäpäivinä. Huolehdi siitä, että juot riittävästi kuitenkaan liioittelematta nautittavan nesteen määrää. Nauti mielellään loikoilusta riippumatossa jalat ylhäällä. Liiku sopivasti, jotta pohkeen lihaspumppu saa tehdä työtä ja auttaa veren pumppaamisessa. Kävely, pyöräily ja uinti ovat oivallisia liikuntamuotoja.
Esim. Medisoxin tai Juzon lääkinnälliset tukisukat vähentävät turvotusta ja ehkäisevät nesteen kertymistä. Jos et jaksa pitää tukisukkia koko päivää lämmön vuoksi, yritä kuitenkin pitää niitä osan aikaa päivästä. Nykyään on saatavilla hyvämateriaalisia tuotteita, jotka ovat ilmavia ja viileitä.
Jos jalkojen turvotus alkaa haittaamaan tai jos olo tuntuu raskaalta ja hengittäminen on vaikeaa, niin silloin on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin ja tarkistaa, että veriarvot ovat kohdillaan, keuhkot ja verisuonet toimivat ja sydän pumppaa kuten pitää.

Älä väheksy jalkojen turvotusta. Keskustele asiasta lääkärisi kanssa – ennuste on useimmiten erinomainen, kunhan vaivoista huolehditaan.

Voi hyvin kesälämmössä
David